Pihanomistajalle puutarha- ja pihasuunnitelman teko tulee usein mieleen keväällä.
Silloin ollaan yleensä hieman myöhässä - suunnittelijat ovat varattuja ja rakentajien kalenterit täynnä.
Jos pihasuunnitelman haluaa teettää, syksy on paras aika tarttua toimeen.
Silloin ehditään inventoida suunniteltava alue ennen talven lumipeitettä ja asiakkaalla on aikaa vastata pihasuunnittelijan kysymyksiin ja miettiä materiaalivalintoja.
Pihasuunnitelma valmistuu hyvissä ajoin ammattitaidolla hätäilemättä talven aikana ennen kevättä ja
tilaajalla on aikaa valmistella työt ja pyytää tarjouksia tavarantoimittajilta tai viherrakentajilta.
Myös tilausten jättäminen viherrakentajille on usein jo syksyllä ajankohtaista.
Kaikki muutkin vuodenajat toki ovat ihan sopivia, mutta jos maassa on lumipeite voi tarvittavien lähtötietojen kerääminen olla vaikeaa.
Pihasuunnitelman voi tilata yleisemmällä tasolla olevana yleissuunnitelmana tai kaiken kattavana toteutus-/istutussuunnitelmana.
Yleissuunnitelma sisältää toimintojen sijoittelun, olemassaolevat ja säilytettävät kasvit, pintamateriaalien rajaukset sekä kasvillisuuden tyypit ja niiden sijoittelun.
Varsinaista istutussuunnitelmaa siihen ei sisälly. Hinnaltaan se tulee hieman halvemmaksi, sillä aikaa sen tekemiseen menee vähemmän.
Hyvä ja toimiva pihasuunnitelma edellyttää hyviä lähtötietoja.
Pihasuunnitelmaa varten tarvitsen asiakkaalta asemakaavapiirroksen (mittakaava 1:500 tai 1:200) ja mahdollisesti myös rakennusjärjestyksen, josta ilmenee rakentamista säätelevät määräykset viheralueesta
sekä rakennusten pohja- ja julkisivupiirustukset (mittakaava 1:100).
Tiedot maanalaisista kaapeleista, salaojista, kaukolämpöputkista, viemäriverkosta jne. ovat tärkeitä.
Maaperätutkimukset ja -kartat sekä kasvilistat jo olemassaolevista kasveista antavat myös lisäarvoa pihasuunnitelmaan.
Pihasuunnittelu alkaa aina kohteeseen tutustumisella ja asiakkaan toiveiden kartoituksella.
Alkuneuvottelu sisältää seuraavanlaisia asioita:
- asiakkaan perustiedot, toiveet ja unelmat
- lähtöaineiston läpikäynti
- tavoitetason määrittely
- alustavan aikataulun määrittely
- työn kohteeseen tutustuminen
- etsitään ratkaisuja mm. suunneltavan alueen ongelmakohtiin
- valokuvaus
Alkuneuvottelun hinta yksityisasiakkaalle on 150€ 1-2 tunnilta.
Seuraavien tuntien tuntihinta on 55€.
Taloyhtiölle/yritysasiakkaalle 200€ 1-2 tunnilta.
Seuraavien tuntien tuntihinta on 65€.
Hinnat sisältävät ALV 22%.
Alkuneuvottelun hinta veloitetaan aina, jos tarjous ei johda tilaukseen!
Muutoin alkuneuvottelun hinta sisältyy tilatun pihasuunnitelman hintaan !
Alkuneuvottelun jälkeen suoritan tarvittaessa piha-alueen mittaukset ja teen asiakkaalle pihasuunnitelmaluonnoksen, josta ilmenee mm. pihan toiminnot, kasviryhmät, olemassaolevat kasvit, pintamateriaalien rajaus jne. karkealla tasolla.
Käyn luonnoksen yksityiskohtaisesti läpi asiakkaan kanssa, sillä tässä vaiheessa on vielä erittäin helppo ottaa huomioon asiakkaan muutos- ja korjausehdotukset.
Näin edetään kunnes asiakas on hyväksynyt luonnoksen. Sen jälkeen piirrän lopullisen pihasuunnitelman.
Piirrän pihasuunnitelman vedenkestävillä tusseilla muoville, joten piirustus on myös säänkestävä.
Lopuksi esittelen valmiin pihasuunnitelman asiakkaalle.
Valmis ja viimeistelty pihasuunnitelma sisältää sopimuksen mukaisesti asiakkaan toivomat asiat, esim:
- toimintojen sijoittelu
- oleskelualueet
- leikkipaikat
- kulkuväylät
- lumenkasausalueet
- sade- ja sulamisvesienohjaus
- tomutus
- pyykinkuivaus
- pelastusreitit
- rakenteiden määrittely
- viheralueen pinnoitteet
- valaisimien paikat
- pysäköintialue
- detaljit, havainnekuvat
- istutettavat kasvit (kasvikuvaukset, määräluettelo, istutustiheydet)
- kasvien tarkat istutuspaikat
- työselitys
- hoitosuunnitelma
Pihasuunnitelma sisältää haluttaessa myös työselityksen viherrakentamista varten, kasvikuvaukset istutettavista kasveista sekä muutaman vuoden hoitosuunnitelman vastaistutetuille kasveille sekä kustannuslaskelman.
Työselityksen ohjeilla asiakas pystyy itse rakentamaan pihansa tai tilaamaan toteuttamisen viherrakentajalta.
Pihaa ei tarvitse toteuttaa kerralla vaan sen voi jaksottaa esim. usealle eri vuodelle.
Hoitosuunnitelman ohjeilla kasvit saa kukoistamaan entistä paremmin!
Pihasuunnitelman hinta perustuu useaan eri tekijään. Jokainen suunnittelukohde on erilainen ja täsmällistä kokonaishintaa on vaikea antaa ennen tarjouksen tekemistä.
Tuntihinta on n. 35-55€. Mahdollisten tarjoukseen kuulumattomien lisätöiden hinta on vastaavasti 35-55€.
Hintaan vaikuttavat mm. suunniteltavan alueen koko ja muoto, lähtöaineiston taso, tavoitetaso, sijainti, aikataulu.
Vaikka kohde olisi kuinka pieni, hinta ei laske samassa suhteessa kuin neliöt vähenevät, sillä pienessä pihassa voi olla jopa enemmän suunnittelemista kuin isossa.
Joskus selvitään kuitenkin 150/200 euroa maksavalla neuvontakäynnillä. Katso Neuvontapalvelu !
Teen asiakkaalle aina tarjouksen ennen varsinaisen suunnittelutyön alkamista!
Huolellinen pihasuunnitelma säästää Sinulle sievoisen summan rahaa!
Kysy pihasuunnittelun yhteydessä myös pihan toteutusta!
p: 050-5058 980 Ystävällinen ja iloinen palvelu!
| Copyright © | 2007-2008 / Riitta Räsänen | Sivujen päivitys 04.11.2008 |